Jäniskuu

Tuuli on vastavalmistunut, juuri eronnut ja vailla mitään sitoumuksia. Edessä on kesä, ja Tuuli aikoo nauttia siitä mitä hänellä on: omasta rauhasta ja vapaudesta kulkea omia polkujaan ilman aviomiehen tai äidin asettamia reunaehtoja. Auringonpaahteessa kylpevä Tampere on täynnä mahdollisuuksia, uimarantoja, ulkoilmatapahtumia, kirjahylly pullistelee lukemattomia kirjoja ja uutta kotiakin voisi sisustaa. Mutta jokin tekee Tuulin levottomaksi, ja kerta toisensa jälkeen askelet vievät hänet kosken partaalle ravintola Katapulttiin. Vaikka tupakka ja kalja maistuvat useimmiten pahalle, Katapultissa ympärillä on ihmisiä, joille sukunimet ja asuinpaikat ovat yhdentekeviä ja jotka eivät vaadi Tuulilta mitään. Mutta sitten on Samuel ja Klaus. Kumpikaan heistä ei ole selvänäkijän puheessa vilahtanut punapuseroinen mies, mutta molempien seurassa tuntuu hyvältä, eri tavalla. Samuel tulee heti lähelle, tuntuu tutulta. Hänen kanssaan menneisyys ja tulevaisuus menettävät merkityksensä, eikä selityksiä tarvita. Klaus puolestaan on kiehtovan salaperäinen: hän tulee ja menee mielensä mukaan ja jättää Tuulin täyteen kysymyksiä, jotka kaipaavat kipeästi vastauksia. Kesäiset päivät seuraavat toisiaan, ja mitä pimeämmiksi yöt muuttuvat, sitä ahtaammaksi uuden elämänpiirin rajat käyvät Tuulille. Lopulta hän huomaa, että löytääkseen rauhan jokaisen on itse luotava elämälleen suuntaviivat.