Minän paino

Miksi mies kulkee päämäärättömästi aamutossuissa pitkin pikkukaupungin katuja? Minne mennä, kun kaikessa vastaantulevassa on jotakin suurta ja merkityksellistä? Portsari seisoo kapakan ovella siinä samassa asennossa, jossa Julius Cesar kuvataan nuhtelemassa Brutusta. Alituinen tietoisuus omasta itsestä ja vertautuminen koiraan, varikseen, ohi kulkevaan kaupungin kamreeriin muuttaa miehen arjen tajunnanvirraksi. Syrjäytyneen, rahattoman miehen halu naiseen on epätoivoinen pyrkimys eheyteen. Ilman eheyttä yksinäisyys on murskaava voima. Mieli tahtoo olla julma hallitsija, tyranni tai räävi ilkkuja. Upseerissa puhuu kaksi miestä: Eero ja luutnantti. Vaimoaan hautaava mies ei saa sanaa suustaan, koska minä puhun lakkaamatta. Kirjailija ei kykene kirjoittamaan: pään sisästä ei ole tietä ulos. Kirjailija etsii tarinaansa materiaalia ja ripustautuu vaimoonsa. Arki muuntuu fiktioksi. Minä en haluaisi olla se, joka minä olen. Missään ei oikein ole mitään järkeä ja kaikessa on jotakin järkeä. Heikki Reivilän novellikokoelmassa Minän paino maalataan kokokuva suomalaisesta miehestä, viisaasta idiootista.