Sama joki

1960-luvun alun neuvosto-Virossa arjen rauhallisen pinnan alla kytee. Eri maailmojen kontrastit korostuvat, ahdistus saa vastapainokseen kaipuun länsimaiseen kulttuuriin ja suureen taiteeseen. Tätä yhteiskunnallista taustaa vasten Jaan Kaplinski kertoo hellän ironisesti nuoren runoilijan kasvukivuista, yrityksistä repiä itsestä kaikki viattomuus ja yltää niin seksuaalisiin kuin mystisiinkin kokemuksiin. Nuorukainen löytää mentorikseen iäkkään teologin ja runoilijan, mutta lopulta tulee aika jättää oppi-isä ja seisoa omilla jaloilla, kasvot kohti maailmaa.